Vapaa lapsuus – luova aikuisuus

Maisema kotitalon takaa

Joskus muistelen haikeana lapsuuttani, johon ei kuulunut tarhaa eikä eskaria.
Sosiaalisia taitoja oli opeteltu perhepiirissä sisarusten ja naapurin lasten kanssa, muuten minulla oli tapana uppoutua omaan mielikuvitusmaailmaani. Nyky-yhteiskunnassa minua olisi jo varmasti kiikutettu perheneuvolasta toiseen. Elämäni satakuntalaisessa maatalossa oli todella turvattua ja 60-70-luvulla sain elellä siellä rauhassa liialta ulkoiselta puuttumiselta elämääni. Joka päivä piti tehdä kotitöitä: ruohostaa vasikoille, viedä maitokärryillä vettä lehmille laitumelle, kitkeä juurikasmaata, tiskata (käsin!), kattaa pöytää, harjata lattiaa.

Maatalossa elämä täyttyi työstä ja työ oli elämää ja lapset olivat siinä mukana. Mihinkään joutavaan, kuten lasten kyykyttämiseen erilaisilla säännöillä tai rajoja ja rakkautta -hömpällä ei ollut aikaa. Lapsia kasvatettiin pelkästään esimerkillä. Ja kun esimerkit olivat hyvät, niin eipä minustakaan mitään mummojenpotkijaa tullut.

Kouluun menin nykymittapuun mukaan kylmiltäni. Enkä oppinut lukemaan jouluun mennessä, joten sekä opettaja että vanhempani alkoivat huolestua. Niinpä isä ”opetti” minua lukemaan yhden illan. Opin läksynä olleen runon Bubo bubosta ulkoa. Seuraavana päivänä opettaja oli tyytyväinen. Itse tiesin totuuden. En vieläkään osannut lukea. Mietin isäni tunteita sinä päivänä, kun ylioppilaskirjoitusten tulokset tulivat ja sain äidinkielestä laudaturin. Muistiko hän silloin tuota iltaa, jolloin olimme yhdessä tankanneet Aapista?

Tiedän varmasti, että ensimmäisen näytelmäni kirjoitin 8-vuotiaana. Se kertoi opettajasta, joka luulee, että hän on myöhästynyt koulusta, mutta huomaakin näytelmän lopuksi, että onkin lauantai. Opettaja koheltaa näytelmän läpi.
Esitimme tätä siskoni kanssa uudestaan ja uudestaan. Ehkä se olikin enemmän leikki kuin draama. Mutta aina yhtä hauska.

Keltakantinen ruutuvihko täyttyi näytelmistä. Harmi että vihko on ajan saatossa hävinnyt tai sitten se löytyy jonakin päivänä lapsuudenkotini vintiltä.

Minun aina ollut helpompi kirjoittaa repliikkejä kuin kuvailla asioita suorasanaisessa tekstissä. Sanon helpompi, sillä repliikkien kirjoittaminen ei ole helppoa. Eivät ne tule itsestään. Mutta joskus saattaa dialogi tempautua virran mukaan ja silloin repliikit putoilevat kuin itsestään. Ja minä kirjaan ja seuraan sivusta, minne henkilöni on oikein menossa…

Ja mitä halusinkaan sanoa tällä blogillani tänään sanoa: vapaa lapsuuteni on varmasti syy siihen, että yleensä kirjoitan näytelmiä, kykenen luovaan työhön.

Aikuisten maailmassa annetaan jo paremmin kaikkien kukkien kukkia, mutta miten olisi jos lapsissakin hyväksyttäisiin edes hippunen erilaisuutta!

Hyvää viikonloppua kaikille täältä kirjoittajan kammiosta!

Synttäreitä prinsessoille (ja vähän muillekin)

Lasten syntymäpäiväjuhlat ovat jo kauan aikaa olleet kasvava bisnes. Hampurilaisbaarit ovat järjestäneet synttäreitä jo pidemmän aikaa. Erityisesti pääkaupunkiseudulla ovat yleistyneet myös ohjelmatoimistot, jotka keksivät leikit ja teemat ja viihdyttävät lapsia juhlien ajan. Vanhemmille jää vain maksumiehen tehtävä juhlien päätyttyä.

Myös Drama Queen järjestää lasten syntymäpäiville ohjelmaa. Mahdollisuus on ostaa valmis näytelmä, jonka teatteriseurue tulee esittämään, mutta mieleenpainuvampi juttu on varmasti sellainen näytelmä, johon pienet vieraat (tai ainakin päivänsankari) pääsevät osallistumaan.

Viime perjantaina meillä oli keikka 5-vuotissynttäreillä. Koska kyseessä oli tytön syntymäpäiväjuhlat, oli teemaksi päätetty, kuinkas muuten, prinsessajuhlat. Niinpä näytelmäkin kertoi prinsessasta, joka kadottaa kruununsa.
Näyttelijät löysin omasta perhepiiristäni. Sekä oma tytär että kummityttö pääsivät esiintymään.
Mutta myös pienet vieraat osallistuivat kruunun etsintää ja sen löytämiseen ja saivat prinsessalta myös palkkion.

Näytelmä esitettiin kotona, tavallisessa asunnossa, jossa vain sohvat käänneltiin sopivasti, jotta 10 hengen juhlaväki näki ”näyttämön” tapahtumat. Puvustukseen satsattiin, koska tekniikkaa asunnossa tilanpuutteen takia voinut käyttää.

Näytelmän kesto oli vain 5 minuuttia. Koska näytelmässä esiintyi Fifi-puudeli, niin lapset halusivat itselleen samanlaisen koiramaskin kuin puudelillakin. Maskeeraustarvikkeet olivat tietenkin mukana ja niin vieraat saivat haluamansa kasvomaalauksen: mustan nenänpään kuonoksi, pilkkuja ja viikset.

Olen urani aikana ohjannut useita näytelmiä kouluilla. Kerran ohjasin poikani luokan vanhempia. Lapset kiljuivat riemusta, kun isät ja äidit heittäytyivät pahiksenkin rooleihin ja tekivät näytelmässä kaikkea sellaista, josta olivat tietenkin jälkikasvuaan kieltäneet.

Millainen näytelmä sinun lapsesi synttäreille saisi olla? Merirosvoseikkailu? Salapoliisinäytelmä? Varjoteatteria?
Haluaisitko sinä vanhempana yllättää lapsesi ihan erilaisessa roolissa kuin tavallisesti?

Luotettavaan ohjaajaan tukeutuen ei isän tai äidin tarvitse pelätä näyttelemistä, sillä rooli räätälöidään esiintyjälle sopivaksi ja kokeneet näyttelijät ohjaavat niin lapsia kuin aikuisiakin näytelmän sisältä. Mitään mokailun vaaraa ei siis ole. Myös kummit ja mummit ovat tervetulleita näyttelemään.

Lastenhuoneet pursuavat joulun jäljiltä tavaraa. Olisiko synttärijuhlille mielekkäämpää antaa lahjaksi esitys?
Kun esiintyjät ovat keränneet kimpsunsa ja kampsunsa, niin jäljelle ei jää turhakkeita, vaan iloinen mieli ja hyvät muistot. No ehkä uniikin käsiohjelman sentään voi säästää, ellei sitä sitten käytetä prinsessaleikeissä vielä seuraavanakin päivänä.

Käsiohjelmat syntyvät käsityönä

Viisivuotiaamme totesi useaan kertaan: ”Se oli hauska näytelmä!”