Andante festivo – draamaratkaisuja ravintolaan

Syyskuussa pääsin tositoimiin.

Seinäjoen Ammattikorkeakoulun Kauhajoen yksikön restonomiopiskelijoiden opetussuunnitelmaan kuuluu elämystuotannon toteuttaminen. Yhteistyökumppaniksi oli valittu ravintola Pitkä-Jussi Kurikasta ja teemaksi päätetty Italialainen ilta. Ja illan nimeksi tuli Andante festivo!

Minut oli kutsuttu jälleen kerran toteuttamaan yhdessä opiskelijoiden kanssa illan ohjelmaosuus, johon kuuluisi tällä kertaa draamaa ja elävää musiikkia.
Sain ryhmääni neljä innokasta ja osaavaa nuorta naista, Jaanan, Tiinan, Veeran ja Aino-Kaisan. Aloitimme käsikirjoituksen suunnittelulla. Pohdimme millaisia tuntemuksia Italia meissä herättää? Mikä meistä olisi sellaista italialaisuutta, joka toisi ravintolaillan asiakkaille hyvän mielen ja naurattaisikin heitä. Ajatukset lensivät mafiasta tuohon surullisen kuuluisaan Silvio Berlusconiin, joka näytti syyskuussa vielä olevan tiukasti saapasmaan vallankahvassa. Yksissä tuumin kuitenkin hylkäsimme mafiosot ja Silviot.
Päätimme, että ottaisimme aiheeksi pienen perheravintolan syrjäisessä kylässä lähellä Napolia. Asuimmepa sitten Suomessa tai italiassa tai missä maailmankolkassa hyvänsä, jokaisella maalla on omat ”takahikiänsä”, joilta nuoret haluavat muuttaa pois, niin täälläkin. Tämä teema yhdistää meitä täällä Etelä-Pohjanmaalla tuohon italialaiseen pikkukylään.

Tavallinen tarina on aina paras, sanoi näyttämötyön opettajani Aulis Tampereen yliopistossa. Niinpä toinen teema näytelmässä tulisi olemaan aina ja ikuisesti ihmisiä innostava ja kiinnostava – rakkaus.

Perheravintolaa, jonka nimi on Giorgio Grande, pyörittää voimakastahtoinen matriarkka Mamma Mia. Kaikki ravintolassa tehdään hänen nimenomaisten ohjeidensa mukaan. Mamman lapset saavat kantaa kortensa kekoon ravintolan menestyksen eteen: Giuseppe vaimoineen huolehtii musiikista, Fiora on tarjoilija (no ehkä hieman laiskanlainen ja haaveileva, mutta kuitenkin) ja pikku-Giorgio, joka ei ole vielä yhtätoistakaan vuotta, karttelee mamman käskyjä minkä ehtii.

Mamma Mian esittäjä Veera ja mamman sotisopa.

Mutta kuka puuttuu kuviosta? Tietenkin ravintolan perustaja ja Mamman mies, Giorgio Grande.
Käytimme tuhottomasti aikaa miettiäksemme minne mies, tuo maineikas foccacia-leipuri, on kadonnut. Merillekö? Jäänyt Kauhajoelle Ruokamessujen jälkeen? Päädyimme siihen, että hän on lähtenyt merille, sillä siitä pääsisimme kepeästi aasinsiltaa pitkin ruokaan tai oikeammin mausteeseen, basilikaan. Laittoivathan merimiesten vaimot ennen vanhaan basilikan ikkunalle, sillä se takasi miehen turvallisen kotiinpaluun. Myös Mamma Mialla on basilika ikkunalla odottamassa…

Basilika

Jokainen opiskelija sai oman kohtauksen kirjoitettavakseen. Alkukohtauksien tapahtumat oli helppo suunnitella, mutta kaksi viimeistä kohtausta tuottivat minulle tuskaa, sillä mietin, mihin sijoitetaan musiikkia, mihin draamaa ja miten jännite saadaan säilymään loppuun asti. Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä. Niin se vaan on.
Draamapalat oli sovitettava viiden ruokalajin illalliseen ja kohtauksien määrä oli rajoitettu, koska draaman piti alkaa ennen alkuruokaa ja loppua ennen kuin jälkiruoka (tuo ihana suklaakakku) kannetaan pöytää.
Ohjelmaryhmän piti myös muistaa, että ravintolan asiakkaat ovat tulleet syömään ja ehkä vähän juomaankin ja seurustelemaan ystäviensä kanssa, joten ravintoladraamaa ei katsota samalla intensiteetillä kuin Kansallisteatterin uutta ensi-iltanäytelmää. Yleisö on muistettava ”herättää” jokaiseen kohtaukseen uudelleen ja kohtauksen on oltava tarpeeksi lyhyt, että asiakas jää hieman nälkäiseksi.

Ohjauksenkin kannalta ravintolatila on haastava. Ei ole takaseinää eikä sermiä, jonka taakse paeta. Yleisö on joka puolella, joten kun yhdelle kumarrat, niin toiselle pyllistät. Ravintolatilassa liikkuminen on erilaista kuin teatterinäyttämöllä. Ohjaajan työ on siitä mukavaa, että siinä ei tarvitse pönöttää yhdellä paikalla, eikä se ravintoladraaman ohjaajalle olekaan mahdollista, sillä ohjaajan tehtävä on varmistaa, että draama on yleisön kannalta kaikin puolin siedettävää.

Tärkeää oli päästä mahdollisimman usein Pitkä-Jussin ravintolasalin harjoittelemaan, ottamaan tilaa haltuun, mittailemaan. Ja olla paikalla todella pitkään, että salin ääriviivat ja mittasuhteet painuvat varmasti mieleen.
Draamaa ei kuitenkaan levitetty ihan joka puolelle salia, sillä se olisi voinut olla ensikertalaisille näyttelijöille liian haastavaa ja lisäksi valojen ja äänien tekijä oli armeijassa ja pääsi sieltä iltalomalle tekemään tekniikan, joten en uskaltanut liikaa luottaa siihen, että kaikkiin haluamiini kohteisiin saataisiin oikeanlaista valoa.
Draamaa rytmitti ja siivitti musiikki. Harjoituksiin musiikin tekivät meille Tapani Kansa, Jari Sillanpää ja Topi Sorsakoski.

Elävät muusikot, Sanna Saarela ja Pekka Pitkäkoski, saatiin paikalle päivää ennen H-hetkeä. Koska asia oli tiedossa, olimmekin varanneet koko perjantain muusikkojen kanssa harjoitteluun. Näytelmämme sai elävästä musiikista uutta potkua, mutta toi myös uusia ongelmia, sillä Sanna, joka esitti myös Francescaa ja Pekka, joka oli langennut Giovannin rooli, piti saada tiiviimmäksi osaksi näytelmää. No, onneksi molemmat ovat ammattilaisia, joten ohjausmuutokset onnistuivat kädenkäänteessä.

Lisäksi perjantaina saimme näyttelijäkaartiimme vahvistusta Mikko Kamilasta, joka tuli esittämään Giorgio Grandea, siis tuota kateissa ollutta merimiestä, joka palaa lopussa perheensä luokse.

Granden perhe koolla loppukohtauksessa.

Myös Niina Ylä-Mikkola tuli paikalle, koska piti harjoitella maskeja. Ja sitten Tuukka äänentoistofirmasta tuli kuuntelemaan ääniin ja valoihin liittyviä toiveitamme.

Langattomien mikkien kanssa harjoittelua.

Joku voisi jo ajatella, että liikaa liikkuvia osia ja heittää jo pyyhkeen kehään, mutta minulle tällainen tilanne on herkullinen ja syöksyn innoissani etsimään ratkaisuja. Ja joka kerta ne löytyvät, siihen olen oppinut luottamaan, joskus voi kyllä mennä vähän kalkkiviivoille, mutta yleisöhän ei sitä huomaa, keksittiinkö kyseinen ohjausratkaisu puoli vuotta sitten vai kaksi minuuttia ennen esityksen alkua!

Ja vaikka tässä olenkin vain puhunut draamasta, niin koko projektin ajan on suunniteltu Pitkä-Jussin sisustusta, koristelua, kokeiltu kattauksia, tulostettu menukortteja, metsästetty kynttilänjalkoja ja patsaita, tehty karttoja ja muuten myös ruokia!

Pitkä-Jussin salin koristelut täydessä käynnissä.

Projekti oli hyvä ja opettavainen. Ja siitä varmasti kuullaan vielä lisää kun projektin todellisen vastuuopettajan Tuija Pitkäkosken väitöskirja valmistuu. Jäämme odottelemaan sitä.

Ilta on vielä nuori, mutta asiakkaat ovat jo paikalla ja jännitys tiivistyy.